2 Macc 9

Antiokuksen kauhistavaisesta kuolemasta. 1Juuri siihen aikaan täytyi Antiokuksen Persiasta häpiällä mennä pois. 2Sillä kuin hän Persepoliin mennyt oli, ja oli siellä ruvennut kirkkoa ryöstämään ja kaupunkia voittamaan, nousivat sen asuvaiset ylös, ja varjelivat itsensä, ja ajoivat Antiokuksen takaperin, että hänen häpiällä täytyi mennä pois. 3Kuin hän Ekbatanassa oli, sai hän kuulla, kuinka Nikanorin ja Timoteuksen käynyt oli. 4Niin hän julmistui ja aikoi Juudalaisille sen häpiän kostaa, ja vaelsi päivät ja yöt, että hän pian olis sinne joutunut; sillä Jumalan viha vaati häntä, sillä hän oli niin ylpiästi puhunut, että niin pian kuin hän Jerusalemiin tulis, hän tahtois kaupungista kuolleiden haudan tehdä. 5Sen tähden rankaisi hänen kaikkivaltias Herra, Israelin Jumala, salaisella rangaistuksella, jota ei kenkään parantaa taitanut. Sillä niin pian kuin hän sen puhunut oli, tuli hänelle senkaltainen vatsatauti ja niin suuri kipu suoliinsa, ettei häntä auttaa taidettu. 6Ja tosin hänelle tapahtui juuri oikein, että hän muita moninaisilla ja ennen kuulumattomilla piinoilla vaivannut oli. 7Ei hän kuitenkaan luopunut ylpeydestänsä, vaan tuli kiukkuisemmaksi, ja paloi pahuudesta Juudalaisia vastaan, ja kiiruhti. ja ajaissansa putosi hän vaunuista niin kovin, että kaikki hänen jäsenensä kipiät olivat. 8Silloin täytyi hänen (joka ennen suuresta ylpeydestä luuli taitavansa meren aallot hallita ja vuoret toinen toisensa päälle panna) antaa yhdestä ainoasta lankeemisesta hänensä kannettaa paarein päällä, että jokainen ilmeisesti näki hänessä Jumalan voiman. 9Kasvoivat myös madot siitä kirotusta ruumiista, ja hänen lihansa mätäni suurella kivulla, että koko kappaleet hänen ruumiistansa putosivat, ja haisi niin pahoin, ettei kenkään sitä kärsiä voinut. 10Ja joka ennen ajatteli taivaan liikuttavansa, sitä ei kenkään kantaa taitanut sen kärsimättömän hajun tähden. 11Silloin hänen täytyi ylpeydestänsä lakata ja tuta, että häneen Jumala niin ruvennut oli, ja kipu aina eneni. 12Ja kuin hän itse viimeiseltä, sitä hajua ei enään kärsiä voinut, niin hän sanoi: se on oikein, että ihminen Jumalan edessä nöyryyttää itsensä, ja ettei kuolevainen ihminen niin röyhkeä olisi, että hän itsensä luulis Jumalan kaltaiseksi. 13Ja se pahanilkinen rupesi rukoilemaan Herraa, joka ei silleen tahtonut armahtaa hänen päällensä. 14Ja lupasi pyhän kaupungin vapaaksi tehdä, jonka hän ennen hävittää aikoi ja kuolleiden haudaksi tehdä. 15Ja Juudalaiset, joita ei hän ennen kelvolliseksi lukenut haudattaa, vaan linnuille ja pedoille syödä antaa, ne hän tahtoi vapaaksi tehdä niinkuin Atenankin asuvaiset. 16Ja pyhän templin, jonka hän ennen ryöstänyt oli, tahtoi hän kaikkinaisella kaunistuksella kaunistaa jälleen, ja paljoa enempi pyhiä kaluja sinne antaa kuin siellä ennen ollut oli; ja mitä vuosi vuodelta uhriin menemän piti, sen tahtoi hän omastansa antaa. 17Niin myös itse tahtoi Juudalaiseksl tulla, ja joka paikassa Jumalan voimaa kiittää ja julistaa. 18Mutta että tauti ei tahtonut luopua hänestä, sillä Jumalan vanhurskas viha oli tullut raskaasti hänen päällensä, epäili hän hengestänsä, ja kirjoitti tämän nöyrän kirjan Juudalaisten tykö, joka seuraa: 19Antiokus kuningas ja ruhtinas taritsee jumalisille Juudalaisille tervehdystänsä! 20Jos te lapsinenne raittiina ja terveinä olette, ja teidän käy hyvin, siitä minä kiitän Jumalaa. 21Vaan minä olen sangen kovin klpiä. Että minä mielelläni tahtoisin yhteisen rauhan pitää, niinkuin tarve myös vaatii; sitte kuin minä Persian tiellä kipiäksi tulin, olen minä armollisesti ajatellut teidän uskollisuutenne ja ystävyytenne päälle; 22Ehkä minä toivon itseni paranevan. 23Ja niinkuin minun isäni, kuin hän ylimmäisiin maakuntiin meni, teki kuninkaan peräänsä, 24Että tiedettämän piti, (jos jotakin olis tapahtunut, eli muutoin riita noussut) kuka olis herra ollut, ja ettei valtakunta olis hajoitettu; 25Niin myös minä, että minä näen, kuinka ympäriasuvaiset päämiehet minun valtakuntaani himoitsevat, jos minun pahoin kävis, olen minun poikani Antiokuksen kuninkaaksi tehnyt, jonka minä usein teille kuuluttanut olen, kuin minä ylimmäisiin maakuntiin vaelsin, sen minä myös nyt teille kuulutan. 26Sen tähden minä neuvon ja rukoilen teitä kaikkein hyväin töiden tähden, joita minä kaikille yhteisesti ja erinomaisesti itsekullekin osoittanut olen, että te minulle ja minun pojalleni tästälähin ystävälliset ja uskolliset olisitte. 27Sillä minä toivon hänen ystävällisen ja armollisen teille olevan, ja minun tapaani seuraavan. 28Niin kuoli murhaaja ja Jumalan pilkkaaja Antiokus suuressa kivussa, niinkuin hän muille tehnyt oli, muukalaisella maalla ja korvessa, surkialla kuolemalla. 29Ja Philippus, joka hänen kanssansa kasvatettu oli, saatti hänen maahan, ja että hän Antiokuksen poikaa pelkäsi, pakeni hän Egyptiin kuningas Ptolomeus Philometorin tykö.